Kirjoittaja: Susanna Korkiatupa

Blogin kirjoittaja Susanna Korkiatupa, Loistava Sisältötoimisto.

Viestintäyrittäjä kirjoittaa markkinoinnin ja viestinnän merkityksestä yrityksille ja antaa ajankohtaisia vinkkejä. Yrittäjyys, verkostoituminen ja seutuyhteistyö ovat myös usein aiheina.

Näinä korona-aikoina olen törmännyt verkossa mitä ihmeellisimpiin avauksiin, väittämiin ja kampanjoihin. Ihmiset, vaikka olettekin nyt huolissanne, surullisia, ahdistuneita: pyydän, älkää uskoko kaikkea, mitä netistä löydätte.

Valetiedon määrä on kasvanut räjähdysmäisesti. Murheellista, että jotkut myös yrittävät hyötyä tästä kriisistä myymällä jotain ”tarpeellista” ahdingossa oleville yrityksille tai ihmisille. Kun myyjänä on vaikutusvaltainen henkilö, sitä voi heikolla hetkellä tulla menneeksi ansaan.

Törmäsin muun muassa kampanjaan, jossa yritykselle myydään pääsyä ryhmään, jossa jaetaan dataan perustuvaa tietoa koronapandemian leviämisestä. Ei, tässä ei ollut kyseessä terveydenhuoltoon erikoistunut taho.

Yksi vaikuttaja julistaa kanavillaan salaliittoteorioita ja maailmanlopun meininkiä. Toinen vaikuttaja syyttelee jatkuvasti hallitusta ja jakaa postauksia siitä, miten suuria virheitä ja vääriä ratkaisuja hallitus on tehnyt. Irvokas keskustelu velloo sosiaalisen median ryhmissä, joissa oikeaan tietoon perustuvien jakojen määrä on pieni, sillä jokainen on mielipiteensä kanssa aiheen asiantuntija.

Miten suojautua valetiedolta ja epämääräisiltä vaikuttamiskampanjoilta? Ihan hyvä sääntö on, että tarkista aina lähde: mistä tieto on peräisin? Perustuuko annettu tieto tutkimukseen, viranomaislähteeseen vai yksittäisen henkilön mutuun tai iltapäivälehden toimittajan klikkiotsikointiin? (Klikkiotsikko tarkoittaa, että media pyrkii tekemään raflaavia otsikoita, jotta saisi sivustolleen klikkauksia eli mahdollisimman monta kävijää. Suositut sivustot voivat laskuttaa mainostajilta enemmän.) Mikäli teksti kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, se todennäköisesti sitä on. Kuka on viestin lähettäjä, hyötyykö hän tai voisiko hyötyä jotenkin välittämästään sanomasta?

On parasta pitää nyt jalat maassa ja uskoa tulevaan sekä luottaa viranomaisten tekemiin arvioihin, lukea riippumattomien ja luotettavien medioiden analyysejä aiheesta. Älä jaa mitään, mikä ei perustu tutkittuun tietoon tai viranomaisen (esim. THL, TEM, STM jne.) antamaan lausuntoon. Älä usko yksittäisten ihmisten somekommentointeihin tai jakoihin, joissa ei ole mainittu tiedon lähdettä. Luotettavan tiedon tunnistaa siitä, että lähde ja taustat on mainittu. Luotettavakin tieto voi silti olla puolueellista. Hyvin harva asia on täysin mustavalkoinen.

On oikeasti pelottavaa nähdä, miten vaikuttamisyritykset leviävät tällaisena aikana, kun ihmiset ovat haavoittuvimmillaan ja etsivät toivoa.

Hyvää työviikkoa ja muistakaa jakaa vain oikeaa tietoa, jos on ihan pakko jotain jakaa.

Kirjoittaja: Susanna Korkiatupa

Blogin kirjoittaja Susanna Korkiatupa, Loistava Sisältötoimisto.

Viestintäyrittäjä kirjoittaa markkinoinnin ja viestinnän merkityksestä yrityksille ja antaa ajankohtaisia vinkkejä. Yrittäjyys, verkostoituminen ja seutuyhteistyö ovat myös usein aiheina.

Jätä kommentti

Jätä kommentti