Oletko ollut joskus tilanteessa, että odotat tärkeää tietoa ja sitä ei vain kuulu. Oletat, että saat tiedon heti kun asiat varmistuvat. Odotat ja odotat. Lopulta tieto tulee päivien päästä tai ei ollenkaan. Sitten tiedustelet, että miksi ei heti kerrottu, mihin kenties vastataan ”et kysynyt”.

Rasittavaa!

Pahimmillaan liian vähäisen tiedon varassa tehdään jo tällä välin omia päätelmiä. Murheellista on, että nykypäivänä, kun elämme sähköisen viestinnän aikaa, kuka tahansa voi missä ja milloin tahansa esittää näitä päätelmiä. Vastaanottajat päättelevät ja olettavat hieman lisää. Soppa on valmis!

Lisätään tähän vielä se, että myös ammattitoimittajille sattuu virheitä uutisoinnissa. Jos tiedotus on puutteellista, syntyy helpommin väärinkäsityksiä ja olettamia. Joskus jopa sanajärjestyksen vaihtaminen voi muuttaa lauseen merkitystä. Yksi väärä uutinen, jota toiset mediat siteeraavat, niin lumipalloefekti on syntynyt.

Pahinta on, ettei viestitä lainkaan. Väärinkäsityksiä ja virheellisiä tietoja ei korjata, vetäydytään poteroon ja odotetaan pölyn laskeutumista.

Organisaatio esiintyy aina edukseen, kun se viestii proaktiivisesti. Ennakointi ja suunnittelu ovat onnistuneen viestinnän kulmakiviä. Virallinen tiedotuskanava voi olla vaikka yhtiön tai organisaation oma uutissivu tai blogi, jossa tiedotteet julkaistaan. Myös mediasuhteet on hyvä pitää kunnossa, jotta palstatilaa saa nopeasti silloin kun tarve vaatii. Äläkä unohda sisäistä tiedottamista!

Tiedän, että aina aika ei vaan kerta kaikkiaan riitä kaikkeen, ja viestintä on usein se viimeinen asia, joka tehdään – jos tehdään. Mutta jos edes yritettäisiin? :)

Kiinnostaisiko tämä artikkeli kaveria? Laita jakoon!

Jätä kommentti

Jätä kommentti