Perinteistä mediatiedottamista tarvitaan yhä edelleen. Aika ajoin keskusteluun nousee printtimedian taantuminen ja talousvaikeuksissa kärvistelevät sanomalehdet. Printtimedia ei ole kuitenkaan häviämässä mihinkään, se muuttaa muotoaan ja monipuolistuu. Paperisen lehden rinnalle ovat tulleet erilaiset tilaajien digipalvelut.

Yksi asia ei ole kuitenkaan muuttunut. Väitänpä, että näinä päivinä sen merkitys oikeastaan on kasvanut. Nimittäin luottamus sanomalehtiin, eihän sillä muodolla nyt ole niin merkitystä loppujen lopuksi?

90 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että sanomalehdet ovat tärkein media yleissivistyksen kannalta.

Kaksi kolmasosaa suomalaisista eli 66 prosenttia ilmoittaa luottavansa suomalaisiin toimittajiin. 

Ja tässä tärkein:

Kaksi kolmasosaa suomalaisista kokee myös, että median luotettavuuden merkitys on kasvanut heidän omassa mediankäytössään. Eniten luotettavuuden merkitys on noussut nuorten keskuudessa eli ikäryhmässä 15–24-vuotiaat. Heistä 75 prosenttia koki näin.

Luvut ovat nostoja Sanomalehtien Liiton tilaamasta ja IRO Research Oy:n vuosi sitten toteuttamasta Yhteisöllistyvä media -tutkimuksesta. Täällä siitä lisää. 

On tärkeää, että nykyajan kanava- ja viestipaljoudessa ihmisillä on valittavana luotettavia ja puolueettomia tiedon lähteitä. Toki ripaus mediakriittisyyttä tarvitaan aina mediasta riippumatta. On kuitenkin kansalaisten tiedonsaannin kannalta tärkeää, että meillä on edelleen mahdollisuus valita kulutettavaksemme laatujournalismia.

Sitä ihan tavallista mediatiedottamista ja mediasuhteiden hyvää ylläpitoa tarvitaan siis edelleen. Medioille on hyvä lähettää mahdollisimman selkeää ja valmista taustatietoa, jonka joku pieni paikallistoimitus voi halutessaan vaikka julkaista sellaisenaankin. Isommat talot voivat ottaa yhteyttä ja tehdä laajempaakin juttua. Medioille voidaan lähettää myös kutsuja jutuntekoon. Aikataulut ovat kuitenkin monilla tiukkoja, eli ei ehkä ihan kaikkein pienimmästä asiasta saa toimittajia liikkeelle. Kannattaa siis miettiä aihekohtaisesti, että säästyykö kaikkien aikaa, jos lähetät valmiin, napakan tiedotteen asiasta. Jos aihe sen sijaan on kiintoisa ja siitä on mahdollista ottaa valokuvia (esim. uusien tilojen avaus tms.) voi mediatilaisuuden järjestäminen ollakin paikallaan.

ps. Jos kaipailet apua tiedottamiseen, niin otahan yhteyttä! Meiltä löytyy myös mediatiedottamisen palvelu

Kiinnostaisiko tämä artikkeli kaveria? Laita jakoon!

Jätä kommentti

Jätä kommentti