Viikonloppuna juhlistettiin 150-vuotiasta Vimpelin kuntaa. Juhlallisuudet pidettiin Saarikentällä. Puheita pidettiin, ja lauluja laulettiin. Tunsin ylpeyttä meistä vimpeliläisistä, yhteenkuuluvuutta. Vähän liikutustakin ja iloa. Pieni kylä, monta sankaria.
Pääministeri piti hyvän puheen. Oli jotenkin kummallista nähdä ministeri täällä Vimpelissä, aidosti kiinnostuneena ja esityksistä nauttien. Siis sen takia kummallista, kun hänet on tottunut näkemään vain lehtikuvissa. On jännittävä seurata, mitä tulevat pari viikkoa tuovat tullessaan. Pakkoliitetäänkö Vimpeli Alajärveen? Pääministerikin sanoi puheessaan, että päätöksessä arvioidaan sitä, kuinka kestävällä pohjalla jatkossa ollaan.
Tulipa liitosta tai ei, niin jauhan nyt edelleen tätä samaa asiaa, että meidän pikkuisten kuntien pitäisi kaikesta huolimatta yhdistää voimamme. Viedä koko seutua eteenpäinyhdessä. Tulevaisuus on täynnä mahdollisuuksia, mutta jos emme tartu niihin, on turha itkeä kaatunutta maitoa myöhemmin. Ilman määrätietoista, oikein koordinoitua, tasavertaista yhteistyötä koko seutu kuihtuu. Jos elinkeinoelämä hiipuu, yritysten toimintaedellytykset huononevat. Silloin ne siirtyvät muualle. Kun yritykset siirtyvät muualle, perheet siirtyvät muualle.
Miten me saisimme Järviseudusta vetovoimaisemman? Ollaanhan me vähän väkitukkoista porukkaa, täytyy myöntää. Mutta olenko väärässä, jos olen huomaavinani hienoista muutosta asenteissa. Muutos on mahdollisuus.
Olipa päätös Valtioneuvostossa mikä tahansa, uuden yhteistyön ajan pitää alkaa. Yksi merkittävimmistä, ellei jopa merkittävin, tulevaisuuden yritysten toiminnan mahdollistaja on toimiva ja nopea verkko. Tai ei enää edes tulevaisuuden vaan tämän päivän. Jos meillä ei ole toimivaa verkkoa, yritykset eivät pysty eivätkä lopulta edes halua toimia täällä. Nyt pitäisi herätä ja ryhtyä rakentamaan yhteistä tulevaisuutta. Vimpelissä ja Alajärvelläkin on jo paljon rakennettu valokuitua, mutta myös kuntien päättäjien pitäisi herätä tähän asiaan.Oliskos mitään semmoinen Järviseutu digiaikaan -hanke?Iloa ja mahdollisuuksia uuteen viikkoon! ​

Kiinnostaisiko tämä artikkeli kaveria? Laita jakoon!

Jätä kommentti

Jätä kommentti