Miten hyödyntää näkyvyyttä mediassa?

Julkisuuden hyödyntäminen on monitahoinen paketti, joka joskus elää vähän omaa elämäänsä. Etenkin näin some-aikana. Tässä muutamia näkökulmia, joita kannattaa ottaa huomioon oman yrityksen tai organisaation mainetta ja julkisuuskuvaa pohdiskellessa.

Henkilökunta
Se, mitä henkilökunta viestii kahvipöydissä, somessa tai sanomalehdissä yhdistetään automaattisesti heidän edustamaansa organisaatioon. Etenkin työhön tai omaan toimialaan liittyvissä asioissa on hyvä käydä henkilökunnan kanssa yhteiset pelisäännöt läpi. Henkilökuntaa ei ole syytä kieltää viestimästä avoimesti – päinvastoin – siihen tulee kannustaa ja avoimuudesta tulee palkita. Kun olet pystynyt sitouttamaan henkilökunnan, useinkin yhteisesti sovituilla valinnoilla, he puhuvat puolestasi monessa kohtaa ja välittävät yhdessä valittuja arvoja eteenpäin. Arvojen mukaan täytyy kuitenkin todellisuudessa toimia, muuten homma ei toimi.

Tiedottaminen
Säännöllinen, hyvin suunniteltu tiedottaminen tuottaa monesti läpimenoja mediaan. Hyvä yhteistyö paikallismedioihin tukee tätä. Ota siis tavaksi olla mediaan yhteydessä aina, kun tapahtuu.

Mainoskanavien valinta
Myös maksettujen mainosten kanavat ja mainosten ajankohdat kannattaa suunnitella etukäteen. Koska olisi hyvä mainostaa, mitä ja missä kanavassa?

Oma julkaiseminen
Minkälaisia ovat uutiset tai artikkelit ovat? Missä kanavissa niitä jaetaan ja milloin? Riittääkö, että tieto laitetaan nettisivuille vai pitäisikö ajastaa sosiaalisen mediaan julkaisu, joka linkittää uutiseen?

+ Kaikessa julkaisemisessa tulee noudattaa yhtenäistä linjaa, tämä vahvistaa brändiä ja auttaa luomaan tiettyä mielikuvaa. Yhtenäisellä linjalla tarkoitan esimerkiksi valittua visuaalista ilmettä, tiettyä äänensävyä tai rakenteellisesti yhteneviä viestejä. Älä unohda kuvien käyttöä!

Strategioissa usein määritellään arvojen lisäksi tavoitemielikuvia ja visioita. Yksi tekijä näihin tavoitteisiin pääsemisessä on julkisuuskuvan hallinta. Jos hyviä asioita tapahtuu ja tehdään, niistä kannattaa pitää meteliä.

2018-01-25T17:26:29+00:0025 tammikuu, 2018|Viestintä|

About the Author:

Viestintäyrittäjä kirjoittaa markkinoinnin ja viestinnän merkityksestä yrityksille ja antaa ajankohtaisia vinkkejä. Yrittäjyys, verkostoituminen ja seutuyhteistyö ovat myös usein aiheina.

Leave A Comment

Tämä verkkosivu käyttää evästeitä. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Klikkaa ok, jos hyväksyt! Ok!