Tarina2018-10-12T12:37:15+00:00

Yrityksen perustaja, Susanna Korkiatupa, oli jo vuosia sitten ensimmäisen kerran leikitellyt ajatuksella; miltä tuntuisi itse työllistää itsensä. Ajatus jäi kaiketi itämään jo opiskeluaikana, kun ammattikorkeakoulussa oli Yrityskiihdyttämö ja erilaisia liiketoimintaan liittyviä opintojaksoja. Hän päätyi kuitenkin työskentelemään erääseen viestintätoimistoon, jossa työura eteni valmistumisen jälkeen erilaisten sidosryhmälehtien pariin. Aika ajoin ajatus yrittäjyydestä palaili mieleen, mutta rohkeus ei sittenkään ihan riittänyt. Työyhteisö ympärillä oli kuitenkin joustava ja melkoisen vapaat työajat sekä paikkariippumattomuus tarjosivat mukavat puitteet tyytyväiselle työnteolle vielä pitkään.

Vuonna 2012 elämä kuitenkin vei Susannan takaisin kotiseudulle, Järviseudulle, Vimpeliin. Asiat muuttuivat, elämä muuttui. Työsuhde onneksi jatkui ennallaan joustavan työnantajan ymmärtäväisyyden ansiosta. Tuli perhevapaa ja pian siltä paluun jälkeen ajatus omasta yrityksestä ei jättänyt enää rauhaan. Aikana jolloin elämään ehkä eniten olisi kaivattu säännöllisiä tuloja, päätös yrityksen perustamisesta sai kypsyä ja viimein vuoden 2016 alussa tuli sen aika: Loistava sisältötoimisto perustettiin.

Loistavan nimeen liittyy ajatus auringon paisteesta ja ilosta – loisteesta. Yrityksen perustaja on luonteeltaan harkitsevainen ja rauhallinen (kuten yrityksen perustamisprosessikin ehkä kertoo), mutta hänen persoonaansa kuuluu kyky iloita ja innostua joskus hyvin pienistäkin asioista. Näitä ominaisuuksia hän halusi siirtää myös yrityksensä toimintaperiaatteisiin. Loistetta ja innostusta ei voi koskaan olla liikaa. Ilman niitä on vaikea luoda uutta.

Loistava sisältötoimisto sijaitsee Järviseudulla Vimpelissä, mutta toimintakenttänä on koko Suomi. Asiakkaat halki Etelä-Pohjanmaan ovat löytäneet loistavat palvelut, joiden ytimessä on yritysten ja organisaatioiden sisältöjen strateginen suunnittelu sekä toteutus ja erinomaisen hyvä asiakaspalvelu. 

Tämä verkkosivu käyttää evästeitä. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Klikkaa ok, jos hyväksyt! Ok!