Yksi kevään mukavimmista projekteista on ollut henkilöstölehden tekeminen. Olimme suunnitelleet eräälle asiakkaalleni henkilöstön omaa, sisäistä julkaisua. Tätä asiakasta on palveltu ketterästi yhdessä erään yhteistyökumppanini kanssa, kumpikin omaa osaamistaan hyödyntäen.

Julkaisun aiheet sain melko löyhästi asiakkaalta ja pallottelimme niitä hetken osastoiden kesken, mutta sitten läksittiin vaan tekemään. Sen kummempia konseptoimatta, suunnittelematta ja aikatauluttamatta. Löyhästi arvioitiin julkaisun olevan viikolla 15. Ei se ihan ollut, mutta melkein. Julkaisun tavoitteista tiedotettiin sisäisesti siinä matkan varrella töitä tehden välillä minun toimesta ja välillä asiakkaan itse tekemänä.

Jutuista tuli positiivisia ja onnistuneita, aitoja. Konseptikin alkoi rakentua jo päässäni ja kyllä sekin vielä rajataan vähän tiukemmaksi, mutta nyt se syntyi kokeilun kautta. Tämä oli yksi inspiroivimmista projekteista! Koko rykäisyyn meni aikaa noin neljä viikkoa ideasta valmiiksi paperiseksi julkaisuksi. Ensimmäinen numero ilmestyi huhtikuussa ja toinenkin numero ehti jo ilmestyä ennen juhannusta.

Parasta yhteistyötä syntyy luottamuksella, aidolla kiinnostuksella ja kokeilemalla.

 

Kiinnostaisiko tämä artikkeli kaveria? Laita jakoon!

Jätä kommentti

Jätä kommentti