Onko printtijulkaisu uusi trendi?

Työelämän some-keskusteluja seuratessa olen huomannut viitteitä kyllästymisestä. Uupumuksesta ja kuormittumisesta. Älylaitteet ovat jatkuvasti äänessä, ne tukkivat joka paikkaan. Aamupalavereihin, lounastauolle. Ja kaiken kukkuraksi vapaa-ajallakin ruokapöytään, kylpyhuoneeseen ja sänkyyn. Jotkut ovat jo ryhtyneet tietoiseen älylaitelakkoon. Vaihtaneet älypuhelimen vanhaan puhelimeen, jolla ei voi selata somea eikä sähköposteja. Sen sijaan sillä voi soittaa. He kertovat elämänlaatunsa parantuneen huomattavasti. Yhtäkkiä aikaa,

2017-06-20T06:06:35+00:0020 kesäkuu, 2017|Markkinointi, Viestintä|

Loistava lomailee

Olen kesälomalla 10.7.–11.8. Ryhdyn himmailemaan tahtia kuitenkin jo juhannuksen jälkeen. Mikäli tiedät, että teillä on viestinnällisiä tarpeita tulossa, olehan yhteydessä mahdollisimman pian, niin saadaan vielä aikataulutettua ennen lomaani. Yrittäjän vapaus kuitenkin on tarvittaessa hieman siirtää lomaa esimerkiksi sateen sattuessa. ;)

2017-06-15T21:00:06+00:0015 kesäkuu, 2017|Ajankohtaista|

Ohariton kumppani on kultaakin kalliimpi

Kevään ja alkukesän projekteissa olen saanut tehdä yhteistyötä ihan huipputyyppien kanssa. Minkälainen on hyvä kumppani? Luotettava. Avoin. Aito. Rehellinen. Elämä on siitä ärsyttävää, että joka nurkan takana saattaa vaania yllättävä takaisku. Näinhän voi käydä kenelle tahansa. Sairastuminen. Työvälineiden äkillinen hajoaminen, mistä syystä projektit viivästyvät. Mutta ikävä kyllä on olemassa myös kumppaneita, jotka pettävät luottamuksen. Tekevät

2017-06-13T10:36:56+00:0013 kesäkuu, 2017|Yrittäjyys|