Marraskuu tuli ja meni

Olen ollut tänä syksynä niin kiireinen asiakastöissä ja järjestöharrastuksen parissa, ettei oman yrityksen viestintään ole jäänyt aikaa oikeastaan ollenkaan. Tai jos aikaa onkin ollut muutamia hetkiä, olen antanut itselleni luvan käyttää kaiken ylimääräisen ajan relaamiseen tai ihan vaan ajattelemiseen, kotiin ja perheeseen. Tätä ylimääräistä aikaa ei kyllä juurikaan ole ollut etenkään nyt marraskuussa. Päiväkin on

2017-03-10T12:25:42+00:0028 marraskuu, 2016|Loistavat jutut, Yrittäjyys|

Mitä, päämäärätöntä haahuilua?

Minkälainen on hyvä strategia? Pitääkö kaikilla olla strategia? Tarvitseeko yksinyrittäjä strategiaa markkinointiin? Olen yhä enemmän sitä mieltä, että kyllä. Ilman suunnitelmaa on vaarana, että tekemisestä tulee päämäärätöntä haahuilua.Aiemmin ajattelin, että esimerkiksi itse pärjään ihan hyvin, kun oma viestintästrategia on minulla päässä. Nyt joudun pyörtää puheeni, sillä yllättävän nopeasti se punainen lanka häviää jonnekin arjen tuoksinnassa.

2017-03-10T12:34:43+00:0008 marraskuu, 2016|Markkinointi|

Kun mikään ei kannata…

Tiedätkö sen tunteen, kun olet innoissasi jostain asiasta, ja joku tulee ja sanoo "Ei tuollaiseen kannata lähteä" tai "Kuulostaa hyvältä muuten, MUTTA" tai "Miten meinaat muka saada tuon toimimaan" ja "Ei täällä ennenkään ole noin tehty!"Juu, minäkin tiedän sen tunteen. Tuntuu hölmöltä. Alkaa epäilyttää. Tekee mieli mennä piiloon.Minulla saattaa olla krooninen taipumus innostua. Nähdä potentiaalia siellä,

2017-03-10T12:36:55+00:0003 marraskuu, 2016|Loistavat jutut, Seutuyhteistyö, Yrittäjyys|
Tämä verkkosivu käyttää evästeitä. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Klikkaa ok, jos hyväksyt! Ok!